Tarmo Peltokoski

Syntymävuosi:  2000

Kotipaikkakunta:  Vaasa

Musiikkioppilaitos & opettaja: Helsingin konservatorio, Antti Hotti

Tuli mukaan Nuorten pianoakatemiaan vuonna: Olen Pianoakatemian alkuperäisjäseniä vuodelta 2013  🙂


1.  Minkä ikäisenä aloitit pianonsoiton? 

Aloitin musiikkiopistossa 8-vuotiaana. Olin kyllä soittanut vähän sitä ennenkin mutta silloin aloitin ns. oikeasti. 10-vuotiaana menin Raudaskylään musiikkileirille, jonka jälkeen on ollut menoa!  

2.  Miten päädyit juuri pianoon, etkä johonkin toiseen instrumenttiin? Soittaako perheessäsi joku muu? 

Yleensä vastaan tähän kysymykseen ”siksi koska pianosta saa enemmän ääniä kuin mistään muusta soittimesta”, mutta tuskin oikeasti ajattelin noin 8-vuotiaana. Ehkä piano vain tuntui oikealta. Tai no, en minä sitä enää muista! Isoäitini on laulunopettaja, mutta vanhempani eivät ole muusikoita. Musiikki oli kuitenkin alusta asti läsnä elämässäni. 

3.  Mitä pianonsoitto merkitsee sinulle? 

Onpa vaikea musiikillis-filosofinen kysymys! En oikeastaan osaa vastata siihen sen perusteellisemmin kuin että pianonsoitto on minulle tärkeää, heh heh.  

4.  Kaikkien aikojen paras/minulle tärkein/rakkain kappale? 

Jos on pakko valita vain yksi, on Wagnerin NIBELUNGIN SORMUS minulle kaikkien aikojen suurin taideteos. Wagner on säveltäjistä se kaikkein tärkein – mestariteoksia ovat myös Tristan ja Isolde sekä Parsifal. Sinfonikoista rakkaimpia ovat Mahler, Sibelius (nostan häneltä seiskan kaikkein korkeimmalle) Bruckner ja Šostakovitš.

5.  Kolme tärkeintä esiintymistäni:

Olen soittanut Rahmaninovin kakkosen Tampere filharmonian ja Kuopion kaupunginorkesterin solistina. Samaisen konserton finaalin olen soittanut myös Radion sinfoniaorkesterin kanssa sekä ensimmäisen osan Vaasan kaupunginorkesterin kanssa. Olen myös esiintynyt monilla festivaaleilla sekä muiden orkestereiden solistina. Tähän asti (vuoden 2017 loppuun mennessä) pidän kaikkein tärkeimpänä saavutuksenani Tampereen pianokilpailua 2017.  

6.  Mitä Nuorten pianoakatemia merkitsee sinulle? Kerro, millaista NPAssa on? 

NPA on yksi elämäni tärkeimmistä asioista. Siellä oppii äärimmäisen paljon kaikenlaista ja meillä on aina hervottoman hauskaa. Jokainen viikonloppu on mahtava ja seuraavaa periodia odottaa kuin kuuta nousevaa. Elämä olisi paljon köyhempää ilman Pianoakatemiaa!!  

7.  Miten NPA on muuttanut soittoharrastustasi?

NPA on muuttanut soitto”harrastusta” jo aavistuksen verran työn puolelle. Pianoakatemia on serious business, mwahaha. Asiat otetaan kuitenkin rennosti, ja aivan yhtä lailla olemme siellä pitämässä hauskaa.  

8.  Kerro ikimuistoisimmasta mestarikurssitunnistasi Nuorten pianoakatemiassa. 

Claudio Martinez Mehnerin sekä Robert Levinin tunnit ovat olleet uskomattoman avartavia niin musiikillisesti kuin filosofisestikin. Heidän opetuksensa ei rajoitu vain musiikkiin, vaan koen saavani eväitä myös muuhunkin elämään. Tietysti myös Henri Sigfridssonin opetus on joka kerta yhtä tärkeää – tunnilta poistuu aina nöyränä ja halukkaana kehittämään omaa muusikkouttaan.

9.  Kaikkein paras NPA-muisto? 

Jokainen periodi ja oppitunti on ikimuistoinen. On mahdotonta nimetä yhtä muistoa ylitse muiden, sillä jokaisella on tärkeä paikka sydämessäni.  

10.  Suurin unelmasi musiikkiin liittyen? 

Kysymys, johon en halua suoraan vastata. Pyrin mahdollisimman monipuoliseen muusikkouteen: tahdon olla pianisti, kapellimestari, säveltäjä, sovittaja ja musiikkikoomikko samaan aikaan.

« »